Internet vapaan tiedon aarreaittana

kirjoittaja

Lisäsin vappuviikonloppuna uusia valokuvia Wikimedia Commonsiin 10 vuoden tauon jälkeen. Hämmästelen edelleen, miten näin pitkä tauko pääsi syntymään, mutta oletettavasti voin (teko)syyttää hyvällä omallatunnolla ruuhkavuosia.

Yksi lisätyistä kuvista, Sallaajärven luontopolun alun maisemaa.

Nuorempana tietokone oli näkyvämpi osa asuntoamme, ja minut löysi yleensä sen äärestä. Jossain kohtaa se siivottiin piiloon. Pöytäkoneen lahjoitin Jyväskylän Hacklabille ja läppärin sai helposti lipaston laatikkoon. Älypuhelin antoi kuitenkin mahdollisuuden surffata netissä vaivihkaa muuallakin kuin tietokoneen ääressä. Samalla se kuitenkin rajoitti sitä, mitä tein verkossa.

Jokainen on varmaan huomannut sen, miten kännykässä ei ole fyysistä näppäimistöä ja moniajo on mitä on. Puhelimen muoto ohjaa sisällön kuluttamiseen sen tuottamisen sijaan, kun kunnollista työskentelykokemusta ei saa aikaan.

Samalla kun tietokoneiluni rajoittui yhä enemmän pelkkään taskussa kulkevaan luuriin, väheni satunnainen koodaaminen, Wikipedian editointi, kuvien lisäämien Wikimedia Commonsiin ja jopa blogaaminen. Kirjoittaminen on kuitenkin ollut vuosien mittaan paras tapa, jolla saan omat ajatukseni työstettyä ja säilymään pidemmäksi aikaa (pitäisikin säätää kunnollinen varmuuskopiointi edes blogiteksteille). Laitteiston muutos vaikutti siis myös ajatteluuni.

Kun nyt palasin Commonsin ihmeelliseen maailmaan epämääräisillä kännykkäräpellyksilläni (joiden lisäämistä ”huonolaatuisina” olen myös jossain kohtaa tietoisesti aivan turhaan vältellyt), huomasin, miten hyvä fiilis kuvien lisäämisestä tuli. Olin jo luultavasti ehtinyt vähän unohtaa, miten hauskaa avoimen tiedon, avoimien sisältöjen ja vapaan kulttuurin kanssa puljaaminen on.

Veikkaan muistavani olleeni ensimmäisen kerran Internetissä (saman tien WWW:ssä, en tiennyt purkeista, IRCeistä ja muista wanhojen partojen teknologioista mitään vielä tuolloin) vuonna 1996. Minulla ei ole suuria muistikuvia ensimmäisistä surffaussessioista: kävin ainakin Legon ja Air Francen nettisivuilla.

Näin 30 vuotta myöhemmin tajuan, mitä Internet on minulle aina ollut: paikka, johon voi tallettaa ja josta voi löytää ihmiskunnan kaiken tiedon ja tietoisuuden. Tämä näkökulma on melko lailla sama, mikä ajoi aikanaan Tim Berners-Leen kehittämään HTML-kuvauskielen ja nykyisenkaltaiset verkkoselaimet: CERNin tietojen tuomisen helpommin ja avoimesti saataville. Tämä ideologia on näkynyt niissä projekteissa, joihin olen vuosien mittaan osallistunut.

Ensin oli Suomipelit.com 2000-luvun alussa. Sivusto oli monille yhteisöllinen paikka peliskenekeskusteluun, mutta minulle se oli muutakin. Lopulta kaikista tärkeintä taisi olla tuoda esille suomalaista peliteollisuutta ja katalogoida tietoa peleistä, niiden tekijöistä ja niihin liittyvistä asioista. Olin jäsenenä muutamalla eri foorumilla, mm. moottoriurheiluun keskittyneellä keskustelupalstalla, jossa jaettiin nippelitietoa ja monenlaista historiallista kuvamateriaalia. Muutkin harrastajat kokivat tärkeäksi historian vaalimisen.

Vuoden 2010 molemmin puolin avoimet lisenssit, rajapinnat ja sisällöt olivat kova juttu, ja noihin aikoihin aloin päivittää aktiivisemmin Wikipediaa ja lisätä valokuvia Wikimedia Commonsiin. Rautatiekärpänen puraisi minua vaihto-opiskeluvuoden aikana, ja päivitin etenkin suomalaiseen henkilöjunaliikenteeseen liittyviä artikkeleita. Jokseenkin ristiriitaisesti, vaikka yleisesti haluan käyttää sovelluksia suomen kielellä, olen eniten työstänyt englanninkielistä Wikipediaa. Nykyisinkin tarkistan faktat ensisijaisesti sen kautta.

2010-luvun puolenvälin jälkeen tämä harrastukseni väheni, ja samalla Internet muuttui muillakin tavoin. Alun perin hajautettu verkko muuttui siiloutuneemmaksi. Avoimia rajapintoja, joiden kautta oli luotu vaihtoehtoisia käyttöliittymiä, tehty tutkimusta tai helpotettu palveluiden käyttöä, muutettiin maksullisiksi tai suljettiin.

Kuuntelin sattumalta viikonloppuna myös Mikä meitä vaivaa -podcastin uusinta tekoälystä kertovaa jaksoa. Pontus Purokuru ja Veikka Lahtinen viittasivat omaan Mikä Internetiä vaivaa -kirjaansa (jonka hain nyt viimein myös kirjastosta). Jaksossa mainittua vapaasti tulkiten sosiaalinen media noudatti myös alun perin avoimen tiedon ideaalia. Somepalveluissa kuka tahansa pystyi tuomaan omat ajatuksensa julkisiksi, ja ”parhaat” ajatukset nousivat pinnalle, mahdollistaen laajaakin debattia niistä. Nyt tekoälykeskusteluissa keskustelut ovat muuttuneet toisenlaisiksi, yksilön ja koneen välisiksi. Ajattelu on yksityistetty tekoälyjärjestelmiä ylläpitävien suuryitysten siiloihin, jossa sitä käytetään lähinnä heidän omien malliensa toiminnan parantamiseksi, eikä välttämättä ihmiskunnan hyödyksi.

Lukemista vaille luettu

Miten suhtautua avoimen Internetin sulkeutumiseen? Olen aina silloin tällöin pohtinut liittymistä hajautettuihin sosiaalisen median palveluihin, mutta toisaalta miettinyt, onko koko somesta nykyään mitään iloa. Nykyisistäkin palveluista haluaisin lähinnä pois (Instagram on ainut jota käytän tällä hetkellä aktiivisemmin). Onko minulla mahdollisuutta siihen, jos haluan saada tunnettuutta ja uskottavuutta poliitikkona? Löytävätkö ihmiset jotain kautta verkkosivuilleni, jos se olisi ainut paikka, josta ajatukseni löytää? Toinen ääripää, kaikkialle huutaminen, ei ole minulle luontevaa. Loputtomiin vääntöihin osallistuminen keskusteluissa tuntuu lähinnä työltä.

Teki hyvää huomata, miten tärkeää avoimen tiedon ja vapaan kulttuurin edistäminen minulle on. Vaikka välillä tuntuu, että suuri osa Internetistä on uhrattu talouden alttarille, on myös paljon paikkoja, joissa ihmiskäden rakkaus edelleen näkyy. Näiden ylläpitäminen ja vaaliminen on jatkuvasti tärkeämpää.

Työn vallankumous pakottaa perustuloon

kirjoittaja

Elämäni ensimmäinen vappupuhe! Pidetty 1.5.2026 Vihreiden teltalla Jyväskylän kirkkopuistossa.

Vappu on työväen juhla ja itsekin kuulun työväkeen. Suhteeni töihin on ollut sellainen, että niitä on hyvä olla rahan saamiseksi, mutta ei liikaa. Olen ollut onnekas: olen harrastanut tietokoneita lapsuudesta asti, ja sen myötä kouluttautunut, en it-alalle, vaan humanistiksi. Vähän piti pohdiskella omaa humanistinörttiyttä muutaman vuoden ajan, mutta olen lopulta päätynyt it-alalle, tekemään töitä joista tykkään, ratkomaan ongelmia, josta nautin.

Nyt kuitenkin it-alaa, samoin kuin muutakin yhteiskuntaa, ravistelee vallankumous: ✨AI✨. Tämä vallankumous on ollut tekeillä jo pidempään, ja se on vallannut elämäämme vaivihkaa.

Tämä vallankumous ei ole välttämättä vain kuvainnollinen. Vain muutama amerikkalainen suuryritys hallinnoi tekoälymalleja, joita eniten käytämme. Nämä yritykset voivat siis päättää, miten mallit toimivat, millaista sisältöä niillä voi tuottaa, ja millaisia vinoumia niiden tuottamaan tekstiin, kuviin tai ääniin sisältyy.

Tekoälyyn nojaamisessa on riski: se tekee meidät laiskoiksi. Kun ulkoistamme ajattelun tekoälymalleille, emme salli pelkästään mallin ohjata ajatuksiamme, vaan myös mallin toimintaan vaikuttavan yrityksen. Ja yrityksen toimintaan vaikuttaa toki myös sen toimintavaltio ja sen intressit. Tekoälypsykoosi tunnetaan jo nyt, mutta, vähemmän äärimmäisyyksiin vietynä, monet tuntemani noin muuten fiksutkin ihmiset luottavat näiden glorifioitujen arvontakoneiden tuotoksiin ihan liikaa. Tästä seuraa looginen johtopäätös: keskustelevia tekoälymalleja on mahdollista käyttää äärettömän tehokkaina vaivihkaa ihmisten ajatteluun vaikuttavina propagandakoneina.

Ja perinteiseen kapitalismin tyyliin mallitoimittajat puhuvat ensi vaiheessa mainosten sisällyttämisestä näihin propagandakoneisiin. Mutta vain ilmaisiin ja halvimpiin tilauksiin! (Nyt voisi jo lyödä vetoa siitä, kuinka pitkään menee, että ne näkyvät kalliimmissakin malleissa.)

Olemme päätyneet tähän tilanteeseen, jossa jokaisella meistä on suhde vähintään yhteen, todennäköisesti useampaan, amerikkalaiseen megakorporaatioon, historiallisena kuriositeettina. Taustalla on 1900-luvun jälkipuolisko ja kylmä sota, joka on syypää esimerkiksi Internetin syntyyn. Jenkkilä oli vapauden (ostaa hampurilaisia) äänenkannattaja, ja se meni helposti sekaisin vapauden (sanan) kanssa. Kun heiltä sai uutta ja tehokasta teknologiaa, me kävimme sen kimppuun innokkaina, koska se oli meille hyödyllistä. Rauta saattoi tulla jostain muualta, mutta kaikki perussofta, käyttöjärjestelmät, työsovellukset, nettiselaimet, tulivat lopulta Yhdysvalloista.

2010-luvulla tätä jenkkiläisriippuvuutta alettiin kyseenalaistamaan enemmän, ja eu-tasolla säädettiin ensin gdpr, sitten muita lakikehyksiä (dma ja eu ai act), joiden oli määrä säädellä amerikkalaisyritysten valtaa elämässämme. Nämä lait ovat vähentäneet joitain väärinkäytösten riskejä, mutta eivät ole auttaneet eurooppalaisia softayrityksiä nousemaan amerikkalaisten kilpailijoiksi.

Nyt olemme tilanteessa, jossa työpaikkojen rajua vähenemistä ennustetaan tekoälyn myötä. Mallien toiminnan tuntien olen henkilökohtaisesti sillä kannalla, että suurin osa niiden markkinointihypestä on juurikin hypeä, mutta ne toimivat juuri sen verran hyvin, että sillä voidaan perustella irtisanomisia. Ja millaista tulevaisuutta se lupaa, kun meillä Suomessa on jo nyt euroopan suurin työttömyysaste?

Jos automaatio ja autonomiset agentit valtaavat suuren osan työpaikoista, kuka käärii rahat näistä automatisoiduista töistä (nämä edellämainitut megakorporaatiot)? Mikä rooli työlle jää yhteiskunnassa? Mitkä työpaikat eivät ole automatisoitavissa ja koneistettavissa ja ketkä niitä tekevät? Jos rahaa ei saa palkkana, mistä se tulee? Töpselistä?

Jotkut arvaavatkin että haluan päättää tämän mainitsemalla perustulon. Perustulo ei ratkaise sitä, mihin työltä vapautuvaa aikaa käytetään, mutta se antaa varmuutta elämään. Kun tietää tilille säännöllisesti tipahtavan summan, ei tarvitse käyttää aikaa elämän perusedellytysten miettimiseen. Perustulo voidaan toteuttaa monin eri tavoin, enkä aio käyttää nyt aikaa sen selittämiseen, mutta tärkeintä olisi aloittaa edes jollain summalla mahdollisimman pian. Kun mekanismi on ensin luotu ja olemassa, sitä on helppo laajentaa, säätää sen suuruutta, maksurytmiä ja rahoitusmallia.

Palaten alussa toteamaani: olen onnekas että olen löytänyt nykyiset työni it-alalta, ja nautin siitä, mitä teen, mutta en tiedä, automatisoidaanko minutkin jossain vaiheessa osittain tai kokonaan. Tuolloin olisi hyvä tietää, että ainakin perustulo on olemassa. Sen tuomalla takalaudalla on mukavampi miettiä, mitä muuta elämässä on kuin työnteko.

Kaupunkirakenne­lautakunta 29.4.2026

kirjoittaja

Tällä kertaa aika lyhyt kokous ja poikkeuksellisesti keskiviikkona. Listalla luonnonsuojelualueiden perustamista!

§73 Ilmoitusasiat

Jyväskylän luonnonsuojeluohjelma on hyväksytty rakennus- ja ympäristölautakunnassa, hienoa!

Kokouksen esittelyissä olisi tarkoitus katsella taas kerran yleiskaavaluonnosta toisen kommenttikierroksen jälkeen. Materiaalit eivät ole vielä saatavilla tätä kirjoittaessa.

§76 Jokpakannotkon ja Ringinmäen luonnonsuojelualueet

Kaupunki haluaa suojella kaksi nättiä aluetta. Nyt käsitellään elinvoimakeskuksen kanssa tehtyjä sopimusluonnoksia, jotta suojelualueet päästään perustamaan.

Jokpakannotkon ympäristöä on tullut ihasteltua etenkin Keljonkankaan ja keskustan väliä kulkiessa pyörällä tai linkillä. Etenkin tekolammen pohjoispään silta on ollut mielenkiintoinen paikka seurata kuohuvaa vettä. Varsinaisesti Myllyojan suuntaisesti ei ole tullut samoiltua koskaan. Olen jopa vähän yllättynyt, ettei uomaa ole vielä suojeltu. Hienoa siis nähdä, miten tämä alue tullaan nyt rauhoittamaan.

Notkolle on hyvät näkymät Keljonkankaantieltä.
Sysmäläntien ja Kauraojantien välillä notkon poikki kulkee kevyen liikenteen väylä.
Sama paikka kuin edellä, paikassa yhdistyy kaksi eri puroa.
Valimontien eteläpäässä korkeuserot ovat suurimmillaan.

Ringinmäki oli myös tuttu jo entuudestaan, ohi on tullut pyöräiltyä moneen otteeseen. Jotkut muut olisivat varmasti käyttäneet enemmän suksia tuossa kohtaa (ohi menee yhdyslatu Ladun Majalta Kauramäkeen). Kävin joskus myös alueella etsimässä sieniä.

Kävin perjantaina kurkkimassa alueen reunoja, ja vaikka olenkin iloinen suojelualueen syntymisestä, se on varsin pieni ja ilmakuvista luntaten alle 15-vuotiaan (myös kaupungin omistaman) talousmetsän ympäröimä. Tästä olisi siis vielä muutama vuosi sitten saanut isompiakin yhtenäisiä alueita suojeluun…

Latupohjaa kohti Kolmisoppista. Suojelualue vasemmalla.
Ihmisten kädenjälki näkyy suojelualueen eteläreunassa.
Pari viimeistä kuvaa on länsireunasta.

Toivotaan, että suojelualueita tulee jatkossa kovaa vauhtia lisää uuden luonnonsuojeluohjelman myötä!

§77 Haapaniementie

Kaavaehdotusta käsiteltiin 3.3.2026, jolloin laitettiin nähtäville. Virkistysaluekaistale on muutettu suojaviheralueeksi, koska melutasot ylittyvät. Eiköhän tämä ole tällä selvä hyväksyttäväksi.

§78 Teletie 1

Korpilahdella sijaitseva, vajaat 10 vuotta sitten puretun Kultaniityn päiväkodin tyhjä tontti muutetaan palvelu- ja pientaloasumisen kortteliksi.

Onpa mielenkiintoista käsitellä kaavaselostusta, jossa otetaan huomioon kulttuurihistoriallisia arvoja mm. maisemanäkymien suhteen, niitä kun ei ihan joka kerta joudu miettimään. Kaavassa tätä on ratkaistu jättämällä selvä väli tonttien rakennusalojen väliin, jolloin pellot ja Päijänne jäävät pilkottamaan rakennusten välistä niin Ylä-Niittysen päärakennukselta kuin Martinpolun risteyksestä.

Googlen katunäkymäkuvat vuosilta 2009 (yllä) ja 2025 (alla) paljastavat, että kulttuurihistoriallisesti tärkeät näkymät ovat aiemmin olleet talojen ja puiden peitossa (pappilan pelto erottuu uudessa kuvassa hiukan valotolpan vasemmalla puolella).

Rakennukset saavat olla 1-2-kerroksisia näkymärajoitusten puitteissa ja julkisivumateriaaliksi on määritelty puu. Päästölaskelmissa näkyy elinkaaren aikana liikenne, mutta suurin osa päästöistä syntyy rakentamisen aikana. Vanhat rakennukset on sentään jo purettu alta pois.

Ja henkilöautoiluun perustuva yhdyskuntarakenne näkyy tietenkin myös pysäköintinormeissa, jossa vaaditaan jopa kaksi autopaikkaa asuntoa kohti. Jostain syystä tässä kaavassa ei ole mahdollisuutta poiketa normista yhteiskäyttöautosopimuksella, onko se mahdollistettu vain kaupunkialueella? Tarvitseeko palveluasuminenkin näin suurta parkkipaikkamäärää? Tarkoittaakohan normi käytännössä, että idylliset peltomaisemat säästetään siten, että katse suuntautuu parkkipaikan ja peltilehmien yli? Kaavan havainnekuviin on piirretty lähinnä taloja, mutta miltähän pihapiiri näyttää, kun parkkipaikkojen vaatima alue on piirretty mukaan?

Ei päästy tästäkään kokouksesta eroon ilman pysäköintipohdiskeluja!

§79 TYKKI2026-ohjelma

Työpaikka-alueiden maankäytön totetusohjelmaa tarkastellaan vuosittain, nyt on vuoden 2026 version aika.

Ihmettelin heti ensin, miksi osa viimeisen slaidin tavoitteista on jo valmiiksi harmaalla, mutta nämä tavoitteethan on asetettu 2022, jolloin työpaikka-alueiden kehittämisohjelma on hyväksytty. Tämän jälkeen osa tavoitteista on muuttunut tarpeettomiksi. Nämä kaksi ohjelmaa sulautetaan nyt yhteen, ja jatkossa tavoitteet elävät osana TYKKI-ohjelmia.

Yritystontteja on tällä hetkellä varsin hyvin tarjolla (tästä saamme osittain kiittää yleistä taloustilannetta), ja tämän vuoden ohjelmassa erityisteemana ovat resurssiviisaus, ilmastokysymykset ja maamassojen hallinta. 

On mielenkiintoista nähdä, miten suuri osa teollisuusalueidenkin päästöistä syntyy rakentamisen aikana. Vaikka liikennekysymykset ovat yleensä itselleni tärkeitä, ne ovat laskelmien perusteella elinkaaren aikana lopulta murto-osa teollisuusalueiden perustamisen aikana syntyvistä päästöistä.

Kuten kaupunkikin toteaa, on tärkeää pyrkiä optimoimaan mm. maamassojen siirtelyä. Jyväskylän mäkisellä seudulla sitä joudutaan vähemmän yllättäen tekemään paikoin aika paljon.

Ihannetilanteessa kalliota ei tietenkään jouduttaisi louhimaan ollenkaan, se kun ei käytännössä ole uusiutuva luonnonvara.

Maamassoja valui Ruunasuolle Seppälänkankaalla sen poikki kulkiessani syksyllä 2025.

On hienoa, että kaupunki ottaa ilmastokriisin tosissaan ja edistää varautumista nyt erityisesti opastamalla mm. hulevesien käsittelyyn, pintamateriaalien valintaan ja luonnon hyödyntämiseen alueilla. Ehkä tulevaisuudessa näillä saadaan aikaan miellyttävämpiä kaupallisia ja teollisuusalueita, Seppälän ja Seppälänkankaan alueet kun ovat etenkin kesällä melkoisia pätsejä.

Sivulauseessa oli maininta sähköintensiivisten toimintojen sijaintipaikkojen kartoittamisesta. Isossa kuvassa on hyvä kysymys, pysyykö sähkön tuotannon lisääminen samassa tahdissa kuluttamisen kanssa (kröh, datakeskus, kröh). Sähkön tuotanto on taas toki kaupungin organisaatiossa enemmän Alvan tonttia. Päässä on välillä pyörinyt blogiteksti energiankulutuksesta, sen hahmottamisesta mihin asiaan kuluu minkäkin verran energiaa, ja Jevonsin paradoksista. Ehkä se jokin päivä tulee kirjoitettua.

Fortumin datakeskuksesta ei taida olla varaa kieltäytyä

kirjoittaja

Mielipidekirjoitus, julkaistu 14.4.2026 Keskisuomalaisessa.

Itäisen Seppälänkankaan asemakaava etenee päätöksenteossa kohti kaupunginvaltuustoa. Fortumille tarjotaan paikkaa datakeskukselle teollisuusalueen nurkalle.

Kaksi kehityskulkua kannustaa tällä hetkellä rakentamaan datakeskuksia Suomeen: Laajat investoinnit uusiutuvaan energiaan, joka tarjoaa edullista sähköä, sekä globaali tekoälyhuuma, joka lisää kysyntää laskentakapasiteetille. Datakeskukset ovat Internetin infrastruktuuria, samaan tapaan kuin satama-alueet, järjestelyratapihat tai lentokentät fyysisessä liikenteessä.

Tekoälykuplan puhkeamista on ennustettu jo pari vuotta. Teknologia on kuitenkin tullut jäädäkseen, hyvässä ja pahassa, riippumatta markkinoiden korjausliikkeestä. Tietokoneet ovat työkaluina monikäyttöisiä, niin kuin vasaraakin voi käyttää rakentamiseen tai purkamiseen. Tästä syystä tarve laskentakapasiteetille ja sitä kautta datakeskuksille tuskin tulee vähenemään verkottuneessa ja sähköisestä toimintaympäristöstä riippuvaisessa maailmassamme.

Yksi Jyväskylän haasteista on korkeasti koulutetun työvoiman pitäminen alueella. Moni kouluttautuu paikallisesti, mutta muuttaa sitten muualle työpaikkojen perässä. Yksittäinen datakeskus ei tietenkään tarjoa töitä kaikille korkeakoulutetuille. Se kuitenkin houkuttelee pidemmän päälle muitakin suuryrityksiä kilpailemaan paikallisesta osaavasta työvoimasta, lisäten alueen työllistäjiä.

Pelkkää juhlaa uudisrakentaminen ei toki tuo. Aluetta on käytetty virkistykseen, ja polkuverkot jäävät nyt uusien teiden ja rakennusten alle. Suuria rakennuksia ei saa mitenkään sulautettua siististi luontoon. Alueen valaistus ja melu pitää saada rajattua vain sen välittömään läheisyyteen.

Kaupunki on pyrkinyt löytämään parhaat mahdolliset kompromissit alueelle. Kaava on laadittu yleiskaavan mukaiselle ja jo kaavoitetulle teollisuusalueelle. Luontoarvoja on pyritty säilyttämään niin paljon kuin mahdollista. Hulevesien käsittelyyn on kiinnitetty erityistä huomiota. Datakeskuksen tuottama lämpö vähentää kaukolämmön tuotannon päästöjä.

Oli datakeskusten tarpeesta ja käytöstä mitä mieltä tahansa, harvempi kunnallispoliitikko voinee kieltäytyä miljoonien vuotuisista verotuloista. Minä en ainakaan pystyisi sanomaan tämmöiselle diilille ei. Riittääkö jollakulla muulla kanttia?

Tekstiä on kommentoitu lehden sivuilla useamman viestin voimin, samoin 16.4. julkaistua Markku Vehmaksen mielipidettä.

Kaupunkirakenne­lautakunta 7.4.2026

kirjoittaja

Datakeskusta, Laajavuorta ja vino pino katusuunnitelmia luvassa ensi tiistain kokouksessa.

§ 59 Ilmoitusasiat

Kaavoja ja katusuunnitelmia on tullut voimaan. Lisäksi Toivakan puolella läntinen rantaosayleiskaava on hyväksytty. Liittyy Mämminiemeen, josta on uutisoitu moneen kertaan viime aikoina. Kävin nyt vihdoin läpi miten kaupunkien suhteet tässä menevät. Jyväskylä siis omistaa Mämminiemen (ja saaren sen edustalla) Toivakassa, ja tämän takia alueen kohtalo kaavoituksessa on kiinnostanut myös kaupunkia. Mämminiemi on etenkin veneilijöiden suosiossa oleva virkistysalue.

Esittelyissä

  • Talvihoidon kilpailutus. Tarjouskilpailu käynnistymässä. Käytäneen keskustelua mm. liittymien avaamisista. Pyöräilyaktivistina kiinnostaisi, onko otettu oppia Oulun toteutustavoista, jossa on kannustimet jalankulun ja pyöräilyn laatutason edistämiseen.
  • Tykki-ohjelman luonnos. Ohjelma määrittää mille alueille kaupunki kaavoittaa työpaikkoja. Tontteja on kaavoitettu viime vuosina enemmän kuin on luovutettu. Yrityksille on siis tarjolla hyvin toimintapaikkoja. Mielenkiintoista on, että tilastojen perusteella tonttikysynnän laskusuhdanne on alkanut jo koronavuosina 2020–22. Tulevaisuudessa kaavoitettavia tontteja on tiedossa logistisesti hyvistä paikoista. Mukava nähdä myös kaupunkistrategian resurssiviisaustavoitteen mukaiset pohdinnat uusien alueiden ilmastopäästöistä ja sopeutumisesta ilmastokriisin riskeihin.
  • Itäinen Seppälänkangas. Päätöksenteon loppusuoralla, päätöksiä kohdissa § 61 ja § 68.
  • Tilinpäätös 2025. Ei tätä kirjoittaessa vielä materiaaleissa.

§ 60 Viranhaltijapäätökset

Nämä eivät yleensä aiheuta suurta ihmetystä, nyt bongasin pari mielenkiintoisempaa päätöstä.

  • Viime vuonna lautakunnassa käsitellyn mikroliikenneluvan ehtojen muutokset. Pääosin säätöjä pysäköintikielto- ja nopeusrajoitusalueille, mutta pari periaatteellisempaa kohtaa muuttunut myös. Toinen koskee pysäköintirajoituksia kiinteistöjen kulkuväylillä (lisää rajoituksia aiemmasta, mikä on hyvä), mutta toinen sallii laajemmin pysäköintiä pyöräpysäköintialueilla, missä on riskinä, että se johtaa pyöräpaikkojen vähenemiseen. Kohta on hyvin perusteltu, ja siinä on ainakin jossain määrin huomioitu, miten etenkin keskusta-alueella pyöräparkeissa on kesäaikaan ahdasta jo pyörienkin takia. Tämän vaikutukset vaatinevat tarkempaa seurantaa.
  • Itseoikaisu päällystysurakan hankintapäätökseen. Ollaan tehty jo päätös, mutta jälkikäteen huomattu, että summa vaatii hyväksyttämisen kaupunginjohtajalla. Papereista ilmenee, että vuotuinen summa on alhaisempi kuin raja-arvo 5 miljoonaa euroa, mutta option kera arvo nousee yli rajan. Sinänsä ymmärrettävä virhe, mutta pahimmassa tapauksessa oltaisiin lähdetty kierrokselle markkinaoikeuteen (ja jouduttu käsittelemään uudestaan).

§ 61 Itäinen Seppälänkangas

Datakeskuskaava matkaa kohti valtuustoa, käsiteltiin viimeksi 13.1.2026. Pieniä viilauksia on vielä tehty, laajennettu  hiukan vihersuojavyöhykkeitä ja käyty kuvailemassa rakennusten vaikutuksia maisemaan mm. Saksalan suunnasta katsottuna.

Tämän kaavan käsittelyssä on mittakaavastakin johtuen tehty kyllä todella tarkkaa työtä. Toisissa olosuhteissa luontoarvojen ja hulevesien käsittely olisi voinut olla paljon suurpiirteisempää. Ainut tapa yrittää säilyttää luontoarvot parempina olisi jättää kaava toteuttamatta – ja tuolloinkin voimaan jäisi olemassa oleva kaava, joka heikentää niitä yhtä paljon. Eli niin pitkään kun tässä on joka tapauksessa yritysalue, tämä oikeasti toteutuva hanke on varmaan parempi lopputulos kuin välitilassa oleva hypoteettinen tulevaisuus.

Kävin asukastilaisuudessa 2.2. kuuntelemassa esittelyjä. Jyväskylällä ei kyllä käytännössä ole varaa sanoa ei tälle hankkeelle, koska työllisyys- ja verotulovaikutukset ovat sen verran suuret. Pöytälaatikossani on työstössä ajatusta laajentava ja tarkentava mielipideteksti, täytynee kirjoittaa se loppuun.

Muok. 16.4.2026: teksti on nyt julkaistu.

§ 62 Laajavuori

Oli käsittelyssä 2.12.2025. Tuolloin Katri ja Ilona ehdottivat kaavan uudelleen palauttamista valmisteluun, jotta päästäisiin arvioimaan paremmin luontoarvoja ja mahdollisuuksia säilyttää pohjoisrinteen vanha metsä. Jatkotyö on parantanut kaavaselostuksen laatua mm. luontoarvojen osalta.

Tuleva ampumahiihtopaikan varaus latujen risteyksessä.
Metsätöiden jälkiä pohjoisrinteen alapäässä.
Tämän kuusikon ikä lähenee 100 vuotta, joten jos sitä ei suojeltaisi, se menisi ”uudistukseen” eli kaadettaisiin.
Luontopolku kiertelee suojeltavalla alueella.
Kuusikon reunalla näkyy ihmisten käden (ja koneiden) jälki.
Uusi tieyhteys huipulle rakennettaisiin lähtemään tästä Vuorilammen parkkipaikan ja sillan välistä.

Nyt on vertailtavissa kaksi luonnosta, jotka eroavat toisistaan lähinnä pohjoisrinteen olemassaolon ja tielinjausten osalta. Mielestäni kumpi vain vaihtoehdoista on ihan siedettävä. Jos halutaan panostaa enemmän matkailumahdollisuuksiin, Laajiksen levittäytyminen pohjoisrinteen suuntaan on ymmärrettävää. Jos taas halutaan säilyttää suurempi alue rinteestä metsäisenä ja luonnontilaisena, pohjoisrinteen yli on vedettävä henkselit. Joka tapauksessa on hyvä, että kaava tuo paremmat olosuhteet ampumahiihdon harrastamiseen.

Jos karttoja oikein tulkitsin, tämä puoli kuusimetsästä on pohjoisrinteen alla…
… tämä puoli sen sijaan ei ja se suojeltaisiin.

Katsotaan millaisia kommentteja ja lausuntoja nähtävilläolosta seuraa.

§ 63 Metsälehmuksentie 3

Kanavuoren varikkoalueen ja ysitien välillä oleva rakentamaton tontti. Tehdään pieniä muutoksia nykyiseen kaavaan, jotta saadaan katualue oikean kokoiseksi. Ei käytännössä mitään ihmeellistä.

§ 64 Oikaisuvaatimus

Taas kerran joku on kaatunut hiekoitushiekkaan. On edelleenkin ironista, että sama menetelmä, jota käytetään liukkaudentorjuntaan, aiheuttaa kevätaikana kaatumisia. Jos menetelmä aiheuttaisi säännöllisesti autojen välisiä törmäyksiä, se olisi jo vaihdettu parempaan.

§ 65 Ikolantie, Kalevantie ja Kalevankuja

Päällystetään vähäliikenteisiä sorapintaisia katuja Korpilahden Ikolanmäellä. Tällä alueella en ole koskaan käynyt, joten karttojen, ilmakuvien ja katunäkymien perusteella ihmettelyä.

Rantapukkalantien, Kalevantien ja Kalevankujan risteysalue on vähän epämääräinen, sitä voisi periaatteessa samalla vähän selkeyttää. Ilmeisesti Rantapukkalantietä on tarkoitus käyttää parempikuntoisena pääreittinä venevalkaman suuntaan, mutta sillä on ko. risteyksessä kolmio. Googlen katunäkymien vanhojen kuvien pohjalta pääreitti on ollut aiemmin Kalevantien kautta ja Rantapukkalantie on ollut lähinnä kärrypolku. Tämä selittää miksi risteys on nykyisellään niin outo.

§ 66 Keskussairaalantie

Kunnostetaan vanhan sairaalan risteyksen lähialuetta. Tarkoitus on ollut parantaa mm. pyöräilyolosuhteita, mutta ihan ei olla onnistuttu Jypsin muistutuksen perusteella.

En itsekään ole koskaan arvostanut Valajankadun risteyksen muotoiluja, eikä tämäkään johda parempaan. Pääpyöräväylän pitäisi olla rakenteisesti selvästi ensisijainen autoliikenteeseen nähden. Tässä kohtaa ei ole myöskään otettu tarkemmin kantaa, miten valo-ohjaus toteutetaan. Toivottavasti ei pelkästään painonapeilla.

Hoitajantien laaja liittymäalue säilyy jatkossakin, mutta puustoa istutetaan lisää. Ymmärrettävää linja-autoliikenteen takia.

§ 67 Laajavuorentien kiertoliittymä

Nelihaararisteys Laajiksen kohdalla on ollut vähän epämääräinen ja etenkin liikennemäärien kasvaessa jäänyt ajastaan jälkeen. Kiertoliittymä parantaa turvallisuutta nykyisestä. Pyöräilijöille ja jalankulkijoille tämä on edelleen liikenneympyrän sijaan liikennemonikulmio.

Pitäisikö tässäkin yhteydessä käyttää pyöräilyn pääreitin ylityskohdassa punaista asvalttia?

§ 68 Koillisväylä

Edellä mainitun datakeskusalueen liikennettä järjestetään myös Koillisväylän kautta. Muistutuksissa korostuvat luontoarvojen ja polku- ja virkistysverkostojen säilyttämisen tarve, mutta toivoopa joku laajempiakin tieyhteyksiä.

Jos datakeskus tulee, tätä ei voi jättää rakentamatta. On hyvä, että kaupungin tahtotila on kuitenkin selvästi se, että rakentamista ei aloiteta ennen kuin datakeskustyömaa alkaa.

Koillisväylän tulevaa maastoa. Kameran suunta on kohti Laukaantietä, datakeskuksen suunniteltu liittymä jää selän taakse ja pääportti oikealle.

§ 69 Rautpohjankatu

Rautpohjankatu on aina ollut ikävä paikka kävellä ja pyöräillä, koska liikennettä on paljon, ja uusiutuva Hippos ei tule helpottamaan tilannetta. Muiden kuin autojen reitit ovat mutkittelevia ja kadun joutuu yleensä jossain kohtaa ylittämään. Nyt saadaan sentään puuttuva yhteys Kalle Rutasen polun ja Keskikadun välille.

Voionmaankadun risteys on edelleen onneton pyöräilyn ja jalankulun kannalta. Risteysalueella on maksimoitu autoliikenteen sujuvuus, joka aiheuttaa konfliktitilanteita etenkin sen ahtaassa etelänurkkauksessa, jota jopa minä tottuneena polkijana lähestyn joka kerta vähän peloissani. Mitä hyötyä on suunnitella korkeamman laatutason pääpyöräreittejä, jos ne kuitenkin rapautetaan autoliikenteen ehdoilla tehdyillä ratkaisuilla? Miksi jälleen kerran “jalankulun ja pyöräilyn väyläleveyksistä joudutaan suunnitteluratkaisussa tinkimään”? 

Huvittaa nähdä kaupungin vastineessa lause “Väylätyyppiä ei voida vaihtaa linjaosuuksilla”, kun esimerkiksi Yliopistonkadun nykyiset ratkaisut ovat esimerkki siitä, miten todellisuudessa kuitenkin näin tehdään, kun yksisuuntainen väylä loppuu kuin seinään ja muuttuu jalkakäytäväksi.

Kalle Rutasen polun ja Jyrsijänkadun liittymän pyöräsuojatie oli hyvä parannus aikaisempaan ratkaisuun. Ratkaisu pitäisi nyt minunkin mielestäni viedä loppuun asti muuntamalla Jyrsijänkatu pyöräkaduksi.